Pari ajatusta koulutuksesta
Nyt kun julkisuudessa on ollut OAJ:n paneelikeskustelun jäljiltä puhetta koulutustason nostamisesta ja siihen tuntuu olevan yhtä monta mielipidettä kuin on taivaalla tähtiä, ajattelin avata muutamia omia näkemyksiäni asiasta.
Lähtökohtana todettakoon, että Suomi on pieni maa. Meillä ei ole suurten maiden etua siitä, että hukkaan menevä potentiaali peittyisi massaan. Jokainen ihminen, joka jää ilman mahdollisuutta käyttää kykyjään, on meille suurempi menetys kuin monelle muulle maalle.
Siksi koulutuksesta puhuttaessa kyse ei ole vain yksilön oikeuksista tai hyvinvointivaltion periaatteista. Kyse on myös realismista.
Jos haluamme, että Suomi menestyy tulevaisuudessa, meidän on pidettävä huolta siitä, että mahdollisimman moni pääsee käyttämään omaa osaamistaan täysimääräisesti. Se tarkoittaa toimivaa koulutusjärjestelmää, joka tunnistaa erilaiset lähtökohdat, tukee ajoissa ja ohjaa eteenpäin.
Samalla meidän on uskallettava katsoa järjestelmää myös kriittisesti. Hyvätkin periaatteet voivat kääntyä itseään vastaan, jos niitä ei päivitetä ajan mukana. Resurssit eivät ole rajattomat, eikä järjestelmä voi olla loputtomasti joustava ilman, että sen teho kärsii.
Koulutuksen tehtävä ei ole vain tarjota mahdollisuuksia, vaan myös käyttää niitä viisaasti.
Perusta kuntoon: peruskoulu ja mahdollisuudet
Kaiken lähtökohta on toimiva peruskoulu, jonka tehtävä ei ole vain opettaa lukemaan ja laskemaan, vaan myös antaa valmiudet toimia yhteiskunnassa. Sosiaaliset taidot eivät kasva pelkästään kotona, vaan myös koulussa, alkaen varhaiskasvatuksesta. Ihmisen kyky oppia uutta tulee mielenkiinnosta, jota tuleekin ylläpitää koko kouluputken ajan.
Jos tässä vaiheessa epäonnistutaan, ongelmat kertautuvat myöhemmin – ja niiden korjaaminen tulee kalliiksi sekä ihmiselle että yhteiskunnalle. Siksi onkin tärkeää, että jokaisella on aito mahdollisuus kouluttautua taustasta riippumatta. Suomessa tämä on pitkään ollut vahvuus: lahjakkuus ja motivaatio ovat ratkaisseet enemmän kuin vanhempien tulotaso. Tästä periaatteesta ei pidä luopua.
Mutta rajatkin on oltava
Samaan aikaan on uskallettava sanoa ääneen myös toinen puoli.
Yksi maksuton korkeakoulututkinto riittää.
Tilanne, jossa sama henkilö on voinut opiskella useita tutkintoja veronmaksajien kustannuksella, ei ole kestävällä pohjalla. Se hidastaa nuorten pääsyä korkeakouluihin ja sitoo resursseja, joita tarvittaisiin muualla.
En myöskään usko oppivelvollisuusiän noston 16:sta 18:aan ikävuoteen tuoneen mitään hyötyä osaamistasoon.
Tämmöistä tuli mieleen näin torstaiaamuna.
-Tuomas
